Käyttämäsi selain on vanhentunut. Suosittelemme, että päivität selaimesi ensin uusimpaan mahdolliseen versioon.
Pirkanmaalla verkostojen kehittämisen mahdollisuus!

Pirkanmaalla verkostojen kehittämisen mahdollisuus!

Julkaistu 09.08.2016

SPP Verkostokonsultit, yhtenä kuudesta verkostoitumisosion kilpailutuksen läpäisseestä palveluntuottajasta, allekirjoitti kesäkuussa runsaat 2 vuotta kestävän puitesopimuksen Pirkanmaan ELY-keskuksen PIIRU-hankkeeseen. 

Hankkeessa yritysten tukeminen toteutetaan yhteistyössä Pirkanmaan julkisia yrityspalveluja tuottavien tahojen kanssa. Käytännössä yrityksille räätälöidään kehittämis- ja koulutuspaketteja. Tavoitteena on saada yritykset takaisin kasvu-uralle ja vahvistaa yritysten kykyä ennakoida ja sopeutua markkinoiden muutoksiin.


Hankkeen tavoitteena on myös uusien kilpailukykyisten yritysverkostojen synnyttäminen ja kehittäminen. Tavoitteena on saada aikaa yritysverkostoille uutta liiketoimintaa kehittämällä verkostoa, verkoston yrityksiä ja niiden henkilöstön osaamista. Hankkeen palveluissa pyritään tunnistamaan verkostoyritysten ydinkyvykkyydet, joiden avulla voidaan verkoston avulla luoda uutta liiketoimintaa.


Ohessa SPP:n PIIRU-esite verkostomanageripalvelun asinatuntijoista


Tarkempaa tietoa runsaat 2 vuotta kestävästä hankkeesta löytyy myös osoitteesta:

https://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-pirkanmaa-projektit-ja-hankkeet